Historiaa

SUKUSEURAN PERUSTAMINEN   

Suvun esivanhempia ovat Lopen Räyskälän kylässä 1775 syntynyt talollisen poika Aapo (Abraham) Kyttälä ja hänen vaimonsa, Lopen Salonkylästä kotoisin ollut kartanontytär Lovisa UIrika Forbus, s.1792. Liite 1). Ajatus sukuseurasta heräsi sen jälkeen kun 1998 valmistui Räyskälän Kyttälän suvusta teetetty sukukirja. Tässä tarkoituksessa kokoontui 16.11.2003 nelisenkymmentä Aapon ja Loviisan jälkeläistä ja heidän perheenjäsentään Lopen Riihisaloon, Loviisan kotikartanon paikalla nykyään sijaitsevaan virkistyskeskukseen, ja päätti perustaa Räyskälän Kyttälän Sukuseura ry:n. 

LIITE1

Ohessa Loviisa Ulrikan esivanhempien polku Christina Östenintytär Sursilliin (Sukujutut ohjelman mukaan tulostettuna):
I
Christina Östenintytär Sursill, s. noin 1567 Uumaja, k. 1632 Ii
Johan Henrikinpoika Limingius, kirkkoherra, Ii, s. 1570, k. 1634 Ii
II
Brita Johanintytär Limingius, s. 9.6.1600 Ii, k. 9.8.1696 Ii
Caspar Hansinpoika Forbus, rovastikunnan vouti, Iin nimismies, s. 1592 Danzig  (tai Skotlanti), k. 17.12.1682 Ii
III
Henrik Casbarinpoika Forbus, raatimies, Oulun pormestariksi 1672, s. noin 1634, k. 13.3.1681 Oulu
Margareta Larsintytär Lithovius, s. 1639 Liminka, k. 12.09.1731 Liminka
IV
Lars Henrikinpoika Forbus, FM, rovasti, Kemin Kirkkoherra, s. noin 1667, k. 5.12.1725 Kemin maaseurakunta
Sara Zachariaksentytär Ulhegius, k. ennen 1720
V
Zacharias Larsinpoika Forbus, FM, kirkkoherra Kajaani, Kuusamo, Laihia, Kemiö, s. noin 10.2.1690 Kemin maaseurakunta, k. 10.10.1747 Kemiö
Helena Andersintytär Calicia, s. noin 1710, k. 27.12.1775 Kemiö
VI
Anders Zachariaanpoika Forbus, maanmittari (myös vt komissiomaanmittari) Kymenkartanon läänissä, s. 27.7.1729 Kuusamo, k. 2.1.1786 Juva Marala
Maria Andersintytär Fernell, Carl G. Laurenzin serkku, s. 25.12.1731 Helsinki, k. 18.9.1768 Vihanti
VII
Mårten Vilhelm Forbus, kanslisti, monitoimimies, s. 21.3.1766 Hauho Porras Alhais, k. 22.6.1828 Loppi Salonkylä Malmvikin torppa
Brita Helena Laurentz, s. 3.2.1766 Loppi Salon kartano, k. 23.10.1805 Loppi
VIII
Lovisa Ulrika Kustava Forbus, emäntä Lopen Kyttälässä, s. 24.8.1792 Loppi Salon kartano, k. 20.4.1868 Loppi Räyskälä.

Sukutiloja

Salon kartano, Loppi

Riihisalo- nimisenä kokouskeskuksena toimiva entinen Salon kartanon päärakennus, joka oli Lovisa Ulrika  Forbusin syntymäkoti.  (Kuva MR 2011)

Salon kartano oli vanha säteriratsutila ja Laurentz-suvun hallussa yli 300 vuotta, kunnes se siirtyi Riihmäen kaupungin omistukseen Riihisalo-nimiseksi kokouskeskukseksi 1960-luvun puolivälissä. Salon kartano muodostui 1600-luvun alussa viidestä tilasta, lahjoitettiin v. 1648 lääninsihteeri ja oikeuspormestari Lorens Håkanssonille ja nautti säterivapautta vuodesta 1651. Siitä, yli 8000 ha:n tilasta erotettiin v. 1853 kolmannes, Salmion kartano ja 1866 toinen kolmannes, Leppäniemen kartano.

Varhempia omistajia oli mm Carl Gustav Laurentz (kornetti, ratsuväen upseeri, s. 1721, k. 1811 ja Elisabeth, os Aminoff (1744 – 1827), joiden tyttären tytär, Lovisa Ulrika Forbus  (1792 – 1868) tuli Lopen Räyskälän Kyttälän talon emännäksi naituaan Abraham (Aapo) Kustaanpoika Kyttälän 1810. Heidän lapsista Adolf  jäi pitämään Kyttälän taloa ja tämän kaksoisveli David (Taavetti) nai Pyhäjärven Vattolan Eskolan  tyttären Maria Ulrika Eskolinin v 1858 ja siirtyi ko talon isännäksi. Kyttälän tyttäristä Maija Leena nai naapurikylän Vojakkalan sepän ja Siukolan talon tyttären pojan Ambrosius Juhonpoika Leanderin.

Carl Gustaf Laurenzin jälkeen Salon kartanon peri tämän poika, Carl Gustaf Laurentz nuorempi  (1777-1850) puolisonaan  Maria Gustava Alander, Lopen kirkkoherran tytär.  Seuraava Salon omistajapari oli  edellisten tytär Fredrika Amalia Laurentz ja vävy Adolf Fredrik Sohlman.  Fredrika Amalian sisaresta, Gustava Vilhelminasta tuli Lopen nimismiehen, Otto Tammelanderin puoliso, joiden jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa  (pojan tyttären tytär) oli Tammelan Saaren kartanon rouva Ester Margaret Lindberg  puolisonaan kaupunginjohtaja Erik von Frenckell ja tyttärenään teatterinjohtaja Vivica Bandler. Oton jäätyä leskeksi v. 1843 hän otti puolisokseen toisen Laurenzin tyttäristä, eli kälynsä Sofia Lovisan, joka  kuitenkin menehtyi jo seuraavana vuonna.

Salon vävy Otto Tammelander edusti tunnettua Tammelanderien sotilassukua ja polveutui Surssilleista ollen Lovisa Ulrika Forbusin 7. serkku. Oton isä Adam Wilhelm Tammelander toimi  Nurmijärven kruununnimismiehenä ja isoäiti Anna Gertrud Tammelander oli Kalvolan Niemen kartanon omistaneen kornetti Erik Tammelanderin tytär. Erik Tammelanderin nuorempi veli, luutnantti Fredrik Tammelander  (1690-1778)  oli Forssan Viksbergin kartanon omistaja  ja Urjalan Matkun sotilasvirkatalon haltija 1700-luvun puolivälissä. Mainittujen veljesten isoisä, Michael Caspari Casparinpoika Tammelander oli Tammelan kirkkoherra 1639-47 ja myös Viksbergin omistaja  1640-luvulla. (Lähteitä mm. Biografiakeskus, hamewiki.fi/wiki/Matkun_kartano ja Jutikkala: Suomen kartanot ja suurtilat III. Hki 1943).

Salon kartanon rouvan Elisabeth Aminoffin vanhemmat olivat Pohjan pitäjän Elimon säteriratsutilan haltija kapteeni Carl Gustaf Aminoff, s. 1700,  k. 1768  ja tämän neljästä avioliitosta toisen vaimo Charlotte Licin, s. 1721,  k. 1758 Hauhon Kesolla . Isoisä oli everstiluutnantti Gregori Aminoff, s. Inkerinmaalla 1674, jonka vaimo oli Elisabet von Konov, s. 1674. Isoisän vanhemmat olivat  kapteeni Gregori Aminoff ja Märta Ramsay, Someron Långsjön kartanon tytär, jonka isoisä Hans Ramsay oli tullut 1610-luvulla Somerolle Ihamäen kartanon, myöhemmältä nimeltään  Hovilan omistajaksi. (Kansallisarkisto: Svensk adelnsättartavlor I, VI, Stockholm 1931 sekä Rauli Tammela: Räyskälän Kyttälän suku, 1998 ).

Gregori Aminoff vanhemman isä oli eversti Esaias Aminoff, joka ”edusti Inkerinmaan aatelistoa kuningatar Kristinan kruunajaisissa 1635. Sai useita läänityksiä Inkerinmaalta”. Hänen isänsä ”Pajari ja Ivanogorodinin linnoituksen käskynhaltija” Feodor Aminoff oli joutunut antautumaan ruotsalaisille Evert Hornin johtamille joukoille kovan piirityksen jälkeen 1612, jolloin hän sitten oli siirtynyt poikineen ja kasakoineen Ruotsin armeijan puolelle.
Aminoffit oli vanha böömiläinen aatelissuku, joka 1100-luvulla oli siirtynyt asumaan Venäjälle, Novgorodin seudulle. Perimätiedon mukaan suvun juurien on uskottu juontuvan aina Egyptin Faaraoihin asti. ”Aminoff. En urgammal ädelik ätt i Böhmen, som traditionen vill härleda ända från Pharaonerna i Egypten” (Svensk Adelnsättartavlor I, s 40. Stockholm 1858).

Salon kartanon omistajat v:sta 1607 lähtien:  Tuomas Juhaninpoika, ratsumies, 1607-16; Anders Hara, majuri, 1618-46; Lorens Håkansson, pormestari, 1648-86; hänen poikansa Johan Laurentz, oikeuspormestari, 1693-1720; Ernst Johan Laurentz, kanslisti, 1723-72; Carl Gustaf Laurentz, kornetti (ja vaimonsa Elisabeth Aminoff), 1773-96; Carl Gustaf Laurentz, vääpeli, 1796-1850; hänen vävynsä Adolf Fredrik Sohlman, ruukinpatruuna, 1851-68; Karl Fredrik Sohlman 1868- 1908; Solmu Toivo Matti Helle (ent Sohlman) vuodesta 1908 lähtien.

”V 1844 vääpeli Garl Gustaf Laurentz myi omistamansa Salon säteriratsutilan … vävylleen lippujunkkari – aliupseerin arvo Ruotsin armeijassa – Adolf Fredrik Sohlmannille ja tyttärelleen Fredrika Anneli Laurentzille 11428 hopearuplan kauppahinnasta…  1850-luvun lopussa talo laajennettiin, minkä jälkeen se käsitti 8 kammaria, keittiön, 2 eteistupaa ja 2 vinttikammaria. Sohlman suvulta (myöh. Helle) kartano siirtyi Riihimäen kaupungin omistukseen.”  Lopen historia I. Tampere 1976, s 248-249).

Salon kartano ja kulttuurimaisema:
”Salon kylän seutu on Lopen vanhimpia pysyvän asutuksen alueita. Kartanon mailta on löydetty rautakautinen polttokalmisto. Salon kartano on muodostettu 1600-luvulla. 1860-luvulla siitä erotettiin Salmion ja Leppäniemen kartanot. Kartanon pitkä päärakennus on vanhimmilta osin vuodelta 1800. Rakennus laajennettiin 1850-luvulla nykyiseen mittaansa. Pihajulkisivua koristaa pitkä avoveranta. Rakennusta ympäröi laaja puisto. Talousrakennuksista mainittakoon vanha kivinavetta, väentupa ja aitta”.   Rakennettu Häme, s 142. Hämeen Liitto 2003.

SALO, Loppi Salonkylä. 18 km Hunsalan asemalta ja 44 km Hämeenlinnasta. Omistajat v:sta 1904 Matti Helle ja puolisonsa (v:sta 1909) Lyyli (o.s. Kilpinen). Ollut yli 300 v. Sohlman suvulla, jota sukua nykyinen isäntäkin on. Tilaan kuuluivat vielä 1860-luvulla Salmion ja Leppäniemen kartanot ja Rautakosken tila. Siitä on erotettu 17 lohko- ja palstatilaa, yht. n. 900 ha. Nykyinen pinta-ala 752,77 ha, josta puutarhaa 0,8, peltoa 37,52, viljelyskelpoista maata 150, metsämaata 556,7 ja joutomaata 7,75 ha. Talouskeskus on viljelysten toisessa päässä, kylätien varrella, Kaartjärven rannalla. Päärakennus puusta 1820-luvulta (uusittu 1926), vanhanaikaista herraskartanotyyliä; navetta (150 lehm.) kivestä; talli (10 hev.) puusta…    Kalavedet erittäin hyvät; saalista myydään aika paljon. Sähkövalo ja voima omasta sähkölaitoksesta, Myllylän koskesta.   Suomen maatilat 1931,  II osa.

Kyttälä, Loppi

Kyttälä, Loppi. Vanha Kyttälän talo,  joka on purettu kokonaan.  Kuva K Pietilän albumista

Talo oli vanha sukutila, jonka talollisena vuoteen 1811 oli Kalle Kustaa Matinpoika Kyttälä (s. 1740)ja vaimo Kristiina Juhontytär, os Laurila (talollisen tytär Ourajoen Laurilasta). Edellinen talollinen oli Kustaan isä Matti Samuelinpoika (s. 1714).  5/24 manttaalin Kyttälä ostettiin perintötilaksi 1811. Kustaan jälkeen hänen vanhin poikansa Aapo Kustaanpoika Kyttälä, (s. 1775) otti talon isännyyden. Aapo viljeli talon peltoja poikamiehenä 35 v:n ikään vuoteen 1810, jolloin taloon tuli emännäksi naapurikylästä Salon kartanon tyttäristä Lovisa Ulrika Forbus (s. 1792). 

Aapo Kyttälän (k 1840) jälkeen tuli isännäksi heidän vanhin poikansa Kalle Fredrik, jolla ei kuitenkaan ollut jälkeläisiä ja niinpä hän myi talon parikymmentä vuotta nuoremmalle veljelleen Adolf Kyttälälle v 1857, jonka kaksoisveli David (Taavetti) oli jo tuolloin Eskolan isäntänä.  ”Aatun” vanhimmasta pojasta Kaarle Adolfista (s 1868) tuli aikanaan (ilmeisesti pvm:llä 28.9.1894) Kyttälän seuraava ja viimeinen isäntä myytyään v 1899 koko Kyttälän perintötilan Loimijoen Höyrysaha Osakeyhtiölle ja tämä edelleen koko talon ”Jokkis-Forssa Järnvägsaktiebolag” nimiselle yhtiölle v 1900.  Kyttälän talon myytyään Kaarle Adolf  muutti Pusulan Hyönölään sieltä ostamaansa Rantalan tilaan, johon myöhemmin liitettiin Kyöppeli-niminen tila. (Henkikirjat  Kansallisarkisto ja  Räyskälän Kyttälän sukukirja 1998, R. Tammela).

V. 1910 henkikirjan mukaan Kyttälän omistajana on edelleen Jokioisten osakeyhtiö ja talon kirjoilla mm ”maakauppias Heikki Juho Skyttälä”, s 1873 ja itsellinen Kaarle Kustaanpoika Santala, s 1856, joka viimeksi mainittu oli Heikin setämies ja siis Adolf Kyttälän veljen, Kustaa Juho Kyttälän poika.  Vuoteen 1915 mennessä Kyttälän omistaja on jälleen vaihtunut, kun omistajaksi on tullut ”Kamariherra HJ Linder” (Mustion herra, joka omisti myös läheisen Salmion kartanon ja Rautakosken alueen vuodesta 1909 lähtien). Lisäksi Kyttälän kirjoilla oli edelleen ”entinen maakauppias Heikki Juho Skyttälä” sekä sukulaismies Kaarle Kustaanpoika Santala. Lisäksi on ollut mäkitupalaisia ym, yhteensä koko talon väkimäärä n 55 henkilöä. Kaarle Kyttälän veli Heikki Juho Kyttälä toimi 1900-luvun alkupuolella yksityiskauppiaana (tai henkikirjan mukaan ”maakauppiaana”) kuten lankonsa Kalle Kyttälä. ”Vojakkalassa avasi 1907 siirtomaatavarakaupan ’kauppiaaksi syntynyt’ Kalle Kyttälä, joka sitten viiden vuosikymmenen ajan harjoitti menestyksekkäästi kauppiastointaan….  Räyskälässä aloitti kauppiasuransa Juho Skyttälä 1901”    (Lopen historia I, s. 366. Tpe 1976)

 Ns ”Keskitalo” Kyttälän tontilla keskellä kylää, missä Heikki Kyttälä piti kauppaa. Yläkuvassa talo vielä kokonaisena (Kuva Ritva Vuoriston, os Kyttälä), alakuvassa nykyaikaan asti  säilynyt rakennuksen  päätyosa  ( Kuva MR v 2004)

Kalle Aaponpoika Kyttälällä oli Taavetti-veljensä tavoin yhteiskunnallisiakin harrastuksia. Niinpä Lopen ensimmäisessä kuntakokouksessa 30.9.1865 valittiin jäseneksi ensimmäiseen  kunnallislautakuntaan 3-vuotiskaudeksi mm ”talollinen Karl Abrahaminpoika Skyttälä Räyskälästä”  . Hänen veljensä Taavetti Aaponpoika  Lindgren oli mm Pyhäjärvi UL::n kunnallislautakunnan esimiehenä  vv 1880-85.  (Lopen historia I, s. 425. Tpe 1976 ja Karkkilan historia. Jyväskylä 1992).

Henkikirjat 1870: (Kansallisarkisto) Tammelan tuomiokunnan ja Hauhon kihlakunnan piiriin kuulunut Lopen pitäjä/ Räyskälän kylä, jossa talo nimeltä Kourila, eli Skyttälä, 5/24 manttaalia. Talossa ollut kirjoilla 16 henkikirjoitettua henkilöä. Omist. Adolf Abrahamson (eli Adolf Aaponpoika Kyttälä). Talossa ollut  kirjoilla lisäksi  mm Ambrosius Leander,  joka oli Kyttälän vävy, eli Maija Leena  Aapontytär Kyttälän (1804-1884) aviomies ja Räyskälän kylän seppä. 

Ambrosius Leanderin vanhemmat olivat Vojakkalan kylän seppä Juho Pietarinpoika Leander (1767-1846) ja Maija Liisa Heikintytär Siukola (1782-1867), jonka veljen  (Pietari Heikinpojan) poika Johan Pettersson oli Pusulan Kärkölän Syrjälän isäntä. Ambrosiuksen isovanhemmat olivat Someron lukkari Pietari Leander (1740-1768) ja Someron Talvisillan Nokan talon tytär Maija Erkintytär (s. 1742). 

HOVILA Somero, Ihamäki

Omist. v:sta 1610: Hans Ramsay 1611-49; tämän leski Elin Ramsay os. Stählhandske k. ennen 1668; hänen tyttärensä Elin Ramsay  k. 1702 ja vävynsä Anders Munck  k. 1678  ja heidän tyttärensä Anna Katarina Munck vuoteen 1707; Elin Ramsay:n veljen pojanpoika, eli Hans Ramsayn pojan pojanpoika Aleksi Wilhelm Ramsay 1708-62; hänen vävynsä, kapteeni Karl Magnus von Essen 1764-68; kapteeni Reinhold Kustaf Brakel 1769 puolisonaan Charlotta Christina Boije af Gennäs, Lopen C.G Laurentzin 4.serkku; Helsingin pit. Rosendalin  A.M. Reiherin ja puolisonsa Hedvig Elisabet Aminoffin poika, luutnantti Arent Johan Reiher 1770-78. Äiti Hedvig Elisabet Aminoff oli Lopen Elisabet Aminoffin 3. serkku.

1700-luvun lopulla Hovilan kahtia jaetun tilan pääosan omistajaksi oli tullut Erik Niilonpoika, joka oli aikaisemmin ollut Kiskon Kurkelan Heikkilän ratsutilan omistaja. Hänen jälkeensä Hovilan pääosan omistajaksi tuli hänen sotilasurastaan luopunut poikansa, kersantti Erik Hellstedt, joka myöhemmin 1800-luvun alkupuolella oli Terttilän Piekkalan omistaja. Uudelleen yhtenäistyneen Hovilan omistajia oli Jokioisten kartanon omistajan, Reinhold Johan Jägerhornin poika Gustaf Johan Jägerhorn (1792-96), joka oli Lopen Ernst Johan laurentzin 6. serkku, yht. esivanh. Johan Stålarm; sitten (1796-1815) everstiluutnantti Carl Johan Munck, Långsjön Johan Ramsayn jälkeläinen suoraan 5:nnessä polvessa, puolisonaan 1) Hedvig Eleonora Uggla ja 2) Lovisa Albertina de Pont ja viimeksi mainittu yksin leskenä omistajana 1815-24; Gabriel Matinpoika Nikander 1825-43; ed poika Gustaf Nikander 1843-54; Lepaan kartanon omistajan (Philipp Peter Heimbürger ja tämän kolmannen puolison Maria Antonetta Sommer) poika Axel Heimbürger 1854-61; Gustaf August Nylund 1861-73.

Myöhemmin Hovilan omistajia oli: Juho Vihtori Hovila, ent. Yrkkö 1876-1907; ed. poika Juho August Hovila 1907-40; ed. poika Kaino Hovila 1940-41; ed. leski 1941-.  Juho Vihtori Hovila oli Ali-Yrkön isäntä ennen kuin osti Hovilan. Osti myöhemmin (n. 1905) maisteri Knut Salomon Söderströmiltä Korven tilan pojalleen Frans Mikko Hovilalle ja Vanhalan toiselle pojalleen Kaarlo Nikolai Hovilalle. Juho Vihtori Hovilan pojista Juho August Hovila jatkoi isäntänä kotitalossa ja hänen pojistaan Yrjö Hovilasta tuli isäntä päätalosta lohkottuun Mustjoen tilaan ja Aarne Hovilasta isäntä huutokaupalla 1926 hankittuun Hirsjäven tilaan.

Hovila oli 1 mantt. 959 ha:n suuruinen ratsutila, jonka toisen puoliskon majuri H. R. de Pont v. 1791 lunasti verotilaksi, ja toisen puoliskon everstiluutnantti K. J. Munck v. 1811. Tila joutui myöhemmin A. Nylundille ja sitten Vingon Sahayhtiölle, jolta Vihtori Hovila osti sen… Nykyinen omistaja v:sta 1906 hänen poikansa Juho Hovila ja puolisonsa Edla (o.s. Torkkomäki). Pinta-ala 391 ha… Päärakennus (12 huon.) puusta v:lta 1850; 55 lehmän navetta rakennettu kivestä v. 1875, sikala sementtitiilestä v. 1913 ja 15 hevosen talli puusta v. 1910.  (Suomen maatilat. Porvoo 1931)

Hovila, omistaja Aune ja Pirjo Hovila.  Tila on entinen säteriratsutila ja kuulunut mm Ramsay- ja Munck- suvuille. Se sijaitsee Ihamäen kylässä. kokonaispinta-ala on 205 ha. (Suuri maatilakirja 1964, osa V).

Skotlantilaissyntyinen ratsumestari Hans Ramsay perusti Ihamäen kartanon ja oli sen omistajana vv. 1611-49 puolisonaan 1) Halikon Puotilan herran, sotaeversti Anders Larssonin ja tämän puolison (Brita Tönnesdotter Wideman) tytär Elin Andersdotter till Botila ja 2) Elin Jösnsdotter Stålhandske.  Ramsayn tytär toisesta avioliitosta, Elin Ramsay tuli Ihamäen omistajaksi, kun kumpikin vanhemmista oli kuollut. Elin Ramsay oli myös Somerniemen Palikaisten kartanon rouva avioiduttuaan tämän omistajan, Anders Munckin (Anders Munck af Sommernäs) kanssa

Ihamäen perustajan, Hans Ramsayn pojat kaatuivat Saksan ja Liivinmaan taistelukentillä 1620- ja 30-luvuilla. Heistä kolme – Aleksander, Anders ja Hans – olivat naimattomia, mutta kaatuneista neljäs – Johan, joka kaatui 1648 Saksassa majurina – ehti olla naimisissa kahdesti ja häneltä jäi 5 jälkeläistä.  Johan Ramsayn perheen kotitilana oli Someron Pitkäjärven, eli Långsjön kartano, jonka Ihamäen herra oli luovuttanut pojalleen asuinkartanoksi.

Ihamäen seuraava omistaja oli Elin Ramsayn veljen, Johanin pojan poika Aleksander Wilhelm Ramsay, jonka vävy, Nastolan Koiskalan herra, Kapteeni Karl Magnus von Essen seuraavana omistajana myi Ihamäen 1769 suvun ulkopuoliselle kapteeni Reinhold Gustaf Brakelille. Ihamäki oli täten joutunut pois perustajansa Hans Ramsayn jälkeläisiltä v 1769.  Vuosina 1792-96 Hovilan omistajana oli Jokioisten kartanon omistajan (Reinhold Johan Jägerhorn) poika Gustaf Johan Jägerhorn ja sen jälkeen Carl Johan Munck 1796-1805, jonka myötäHovila oli palautunut Ramsay-suvun jäkeläisille. Carl Johan Munck oli Palikaaisten perustajan, Anders Munck af Sommernäs, veljen (Johan Munck) jälkeläinen viidennessä polvessa. ja hän oli Hirsjärven viimeisen Munck-sukuun kuuluneen omistajan, Klas Johan Munckin 3. serkku ja isoisänsä isoäidin, Margareta Ramsayn, kautta Lopen L.U. Forbusin äidin 4. serkku. 

Carl Johan Munck oli kahdesti naimisissa. Hänen ensimmäinen puolisonsa Hedvig Eleonora Uggla 1767-1803 oli Pohjan Elimon Carl Gustaf Aminoffin tyttären tytär, jonka vanhemmat olivat Hedvig Charlotta Aminoff (s.1738) ja majuri Zakarias Bernt Uggla (1733-1788), Janakkalan Hakoisten kartanon poika ja Lammin Mommilan kartanon omistaja. Avioliitto päättyi pesäeroon ja Carl Johan Munck solmi uuden avioliiton 1795 Someron Lahden kartanon tyttären Lovisa Albertina de Pontin kanssa. Hänestä tuli Hovilan kartanon rouva, joka piti kartanoa myös miehensä jälkeen kuolemaansa asti, eli vuoteen 1824. Carl Johan Munckilla oli lapsia molemmista avioliitoista, mutta kukaan heistä ei jatkanut kartanon pitoa ja perikunta myi Hovilan Gabriel Matinpoika Nikanderille v. 1825.  Carl Johan Munckin jälkimmäisestä avioliitosta syntyneistä lapsista Carl Jacob (s. 1808) muutti Ruotsiin, missä hän toimi everstinä ja Jönköpingin rykmentin komentajana ja hänen tyttärensä Ebba Henrietta Munck (1858-1946) oli Ruotsin silloisen kruununprinsessan (Victoria av Baden) hovineitinä ja myöhemmin kuninkaallisiin liittyvänä puolisonaan Ruotsin prinssi Oscar Carl August Bernadotte, jonka veli Kustaa V Adolf oli Ruotsin kuninkaana 1907-50. Ebba Munckin ja Carl August Bernadotten poika, Folke Bernadotte (1895-1948) oli kuuluisa  diplomaatti ja kreivi.

PALIKAINEN, Somerniemi

Palikainen, 4 km Somerniemen kirkolta. Omistajat v:sta 1928 ratsumestari, vapaaherra Georg Ramsay ja puolisonsa Anna (o.s. Wahren).Ollut emännän suvulla 70 vuotta. Siihen kuuluu Kopilan ulkotila. Alkuvaiheista mainittakoon, että Kustaa Adolf lahjoitti kapteeni Anders Munckille 1626 Palikaisten kylän, johon tämän poika, Anders Munck af Sommarnäs perusti »suuren herraskartanon», alallaan 5,5 mantt. Sen jälkeen se on kuulunut von der Pahlen, Krabbe, Rotkirch, Carlstedt, Zitting, von Wendt ja viimeksi Wahren suvulle. Pa 1958 ha (Suomen Maatilat, Porvoo 1931). Palikaisten omistajaksi tuli v. 1634 Anders Munckin poika ratsumestari Johan Munck (k. 1639) puolisonaan Margareta Ljuster, Långsjön emännän Anna Ljusterin sisar. Sitten omistajana oli ed. veli Anders Munck af Sommarnäs, joka oli kolmasti naimisissa ja kolmannen avioliiton hän solmi Ihamäen, eli Hovilan tyttären, Elin Ramsayn kanssa. Jäätyään leskeksi noin v 1680 Palikainen siirtyi hänen hoitoonsa ja näin Elin Ramsay oli Palikaisten omistaja yhdessä perikunnan kanssa kuolemaansa 1702 asti. Tämän jälkeen kartano on ollut eri sukujen omistuksessa.

Palikaisten omistaja v:sta 1702 oli aikaisemman omistajan Johan Munckin pojan, Hirsjärven herran Anders Munckin vävy ratsumestari Otto Magnus von der Pahlen (k.1710) puolionaan 1) Magdalena Munck ja 2) Hedvig Helena von Lode. Pahlenin jälkeen perikunta omisti kartanon 1728 asti. Sitten (1729-35) ev.luutn. Jacib Gustaf von Rohr puolisonaan 1) Anna Catharina von Berends ja 2) Elisabet von Printz sekä perikunta omistajana 1747 asti; sitten (1747-51) ed. vävy ev.luutn. Daniel Olofsson Lagerborg puolisonaan Sofia Elisabet von Rohr. Sitten (1752-68) omistajana seurasi Narvan mailla syntynyt ev.luutn. Engelbreckt Adam Krabbe puolisonaan 1) Elisabet Asp ja 2) Helena Margareta Costian, Sursillien sukua (isoisän, Henrik Bengtsson Gråån isoäiti oli Elisabet Carlsdotter Sursill). Perikunta omisti vuoteen 1771 asti, jonka jälkeen omistus (1785 asti) siirtyi ed. pojalle nimeltään Engelbreckt Adam Krabbe (nuorempi) puolisonaan 1) Åvikin lasitehtailijan tytär Sofia Fredrika de Pont ja 2) Tammelan Saaren kartanon tytär Gustava Johanna Borgström. Sitten oli omistajana (1785-86) ed. appi Jacob Reinhold de Pont ja hänen jälkeen (1794 asti) ed. tyttären tytär Margaretha Elisabet Krabbe.

Palikaisten omistajaksi tuli v 1795 luutnantti Adolf Fredrik Rotkirch, naituaan kartanon tyttären Margaretha Elisabet Krabben. Vävyn vanhemmat olivat Adolf Magnus Rotkirch ja Sofia Margaretha Aminoff, joka oli Salon kartanonElisabet Aminoffin serkku.  

Rotkirchin kuoleman (1817) jälkeen kartanoa piti leski Margaretha ja perikunta vuoteen 1826. Tällöin se myytiin luutnantti Otto Carstedtille ja tämän puolisolle Ebba Charlotta Bremerille, joka oli Jokioisten kartanon omistajan Josef Bremerin nuorempi sisar. Seuraava omistaja (1838-41) oli ed. poika Otto Emil Leonard Carlstedt puolisonaan Helena Carolina Appelgren. Heidän jälkeensä kartano siirtyi Otto Emilin sisarelle, Anna Charlotta Carlstedtille ja tämän puolisolle, Carl Wilhelm Bremerille, joista jälkimmäinen oli aikaisemman omistajarouvan, Ebba Charlotta Bremerin veljen, Carl Otto Bremerin poika. Pariskunta omisti myös Someron Kopilan kartanon. Molemmat kartanot myytiin nopeasti v. 1843, jolloin Palikaisen osti Anders Wilhelm Zitting pitäen kartanoa hallussaan vuoteen 1852.   V 1852 omistajaksi on tullut kenraaliluutnantti Aleksander von Wendt ja perikunta hänen kuolemansa (1874) jälkeen vuoteen 1881, jolloin omistus on siirtynyt Vingo Ångsågs Ab:lle. 

Kartanon hankki takaisin von Wendt-suvulle v 1897 aikaisemman omistajan vävy, insinööri Ivar August Wahren (Forssan Viksbergin A.W. Wahrenin pojanpoika,1870-1908), jonka puoliso oli Aleksander von Wendtin pojantytär Anna Nathalia von Wendt. (s.1872). Wahrenin kuoleman jälkeen kartano oli hänen ja perikunnan hallussa vuoteen 1928, jolloin omistajaksi on tullut Wahrenien vävy, Munkkiniemen kartanon omistajasukuun kuulunut ratsumestari, vapaaherra Georg Anders Edvard Ramsay (1895-1970) yhdessä tyttären, Hilda Anna Maria Wahrenin (s. 1900) kanssa. (Lähteitä: mm Suomen kartanot ja suurtilat. Someron Historia).

Albergan kartano, Espoo

Alberga, 0,5 km Leppävaaran asemalta ja 11 km Helsingistä. Kuulunut aikaisemmin mm. Rotkirch, Kiseleff, Ehrström ja Slöör suvuille. Omistaja v:sta 1917 Ab. M. G. Stenius. On nykyjään vuokrattu Ernst Stauberille. Pinta-ala 312,71 ha. (Suomen maatilat I 1931).

Omistajia: Johan Gyldenär 1622- (k. 1685) puolisonaan Elin Arvidsdotter Horn af Kanckas; ed. poika eversti Arvid Johansson Gyldenär 1686-93 (muutti Ruotsiin 1689, k. 1710) puolisonaan Gertrud Dorotea von Bergh. Ed tytär Sigrid Helena Gyldenär ja puoliso ev.luutn. Stefan Fredrik von Knorring ja perikunta 1726 asti; helsinkiläinen kauppias Johan König 1726-36; kirjanpitäjä Lars Lindblom Ruotsin Bergslagenista 1737-40; kapteeni Detlof Joakimsson ja puolisonsa Kristina Juliana von Essen ja perikunta 1740-48; kapteeni Carl von Nummers 1750-51; komentajakapteeni Carl Tersmeden 1752-65; kapteeni Arvid von Göben 1766-67; johtaja Bengt Qwist 1768-74; ev.luutn. Kristian Gottlieb von Zansen 1775-98; ed. poika majuri Fredrik August von Zansen -1829; ed.poika Fredrik Ernst Gottlieb von Zansen 1830-53 ja konkurssipesä -1855; konsuli Feodor Kiseleff 1855-74 puolisonaan Amalia Mathida Mattheiszen (k. 1901) Munkkiniemen kartanostaja ja perikunta n 1905 asti; sukuyhtiö Oy Alberga Ab 1917 asti; Ab M.G. Stenius 1917-39; Helsingin kaupunki v:sta 1939, jolta  myöhemmin siirtyi Espoon omistukseen. 

Alberga perustettiin rälssitilaksi 1622, jolloin 9 Storhoplaxin kylän tilaa lahjoitettiin majuri Johan Conradsson Gyldenärille (k. 1685). Hänen puolisonsa oli Elin Arvidsdotter Horn af Kanckas, Maskun Kankaisten Horn-sukua ja oli mm. Someron Märta Ramsayn 4. serkku Galle-, Grabbe- ja Boije-sukujen kautta. Seuraava omistaja 1693 asti oli ed. poika eversti Arvid Johansson Gyldenär (muutti Ruotsiin 1689, k. 1710) puolisonaan Gertrud Dorotea von Bergh.  Ed. tytär Sigrid Helena Gyldenär ja puoliso Stefan Fredrik von Knorring ja perikunta olivat Albergan omistajia 1736 asti. Sigridin veli, kapteeni Erik Arvidsson Gyldenär ”omisti rälssitilan” Someron Pitkäjärvellä ja hänen puolisonsa oli Pitkäjärven kartanon tytär Catarina Hansdotter Ramsay (adelsvapen.com). 

N. 1740-50 Albergan omistajina oli kapteeni Detlof Joakimsson puolisonaan Kristina Juliana von Essen, Nastolan Koiskalan herran, Odert Reinhold von Essenin veljentytär. Viaporin laivaston perustaja ja komentajakapteeni Carl Tersmeden oli omistajana 1752-65. Hänen kälynsä, eli veljensä asessori Jacob Tersmedenin puoliso Magdalena Elisabet Söderjhelm oli Carl Gustaf Emil Mannerheimin isoisän isotäti.

V. 1775 Albergan osti ev.luutn. Kristian Gottlieb von Zansen (k. 1804), joka palveli mm. Uudenaan ratsuväkirykmentissä, osallistui Pommerin sotaan (1757-62), aateloitiin 1772 ja puoliso oli Anna Tugendreich Schlagenteuffel. Uusi päärakennus valmistui juuri ennen isännän kuolemaa1800-luvun alussa. Heidän jälkeensä v:sta 1798 Albergan isännyyden otti poika, majuri Fredrik August von Zansen puolisonaan Vilhelmina Teodora von Harder ja heidän jälkeensä ed.poika Fredrik Ernst Gottlieb von Zansen (omist.1830-53) puolisonaan Amanda Lovisa Amalia von Kraemer Hauhon Tekkarista. Heidän velkaannuttuaan tila myytiin. Heidän vanhin poikansa Fredrik Carl Axel von Zansen toimi mm. tullipäällikkö Tampereella, mutta ei jatkanut isänsä jälkeen Albergan kartanon pitoa. Hänen puolisonsa oli Natalia Elisabet Brofeldt, kirjailija Juhani Ahon (1907 asti Johannes Brofeldt) täti.

Konsuli Feodor Kiseleff (1823-74), Töölön sokeritehtailijan poika puolisonaan Amalia Mathida Mattheiszen Munkkiniemen kartanosta osti velkojilta Albergan kartanon kesäpaikakseen v. 1855. He rakennuttivat uuden päärakennuksen, ”sokerilinnan”, jossa oli käytetty seinämateriaalina raakasokerin pakkauslautoja. Rakennus sijoittui vanhan päärakennuksen länsipuolelle ja se valmistui juuri isännän kuoleman aikoihin 1874-76. Leski Amalia Mathilda Kiseleff (k. 1901) emännöi kartanoa vielä neljännesvuosisadan verran ja hänen jälkeensä n. vuodesta 1900 Albergan hallinta siirtyi lähinnä hänen sisarelleen Emilia Augusta Ehrströmille, o.s. Mattheizsen ja tämän tyttärelle Aina Emilia Slöörille, o.s. Ehrström. Viimeksi mainittu emännöi Albergaa 1900-luvun alussa puolisonaan kirjailija ja hovineuvos Karl Alexander Slöör (1833-1905). Heidän tyttärensä Mary Helena Slöör oli taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan puoliso ja he lunastivat Albergan sukuyhtiöltä paikan ateljeekodikseen, mikä (Tarvaspään ateljeelinna) valmistui 1913.

Albergan kartano oli sukuyhtiö Oy Alberga Ab:n hallussa vuoteen 1917, jolloin radan etelänpuoleisen alueen omistajaksi tuli osakeyhtiö Ab M.G. Stenius pääomistajana kauppapuutarhuri Mårten Gabriel Stenius (1844-1908) puolisonaan Olga Emilia Brander, Ulvilan Branderien sukua ja mm.  Lopen Santamäen omistaneen H.G. Brander/Paloheimon 3. serkku. Vuonna 1939 Stenius-yhtiö myi Albergan Helsingin kaupungille, jolta se myöhemmin siirtyi Espoon omistukseen. Rautatien pohjoispuoleisen alueen Albergan sukuyhtiö oli myynyt v. 1911 Lauri af Heurlinille, joka perusti ostamastaan alueesta Leppävaaran kartanon. Vuonna 1916 af Heurlin lisäsi vielä omistustaan ostamalla Tuomelan tilan Helsingin pitäjän puolelta. Myöhemmin, vuodesta 1940 Leppävaaran isäntänä oli ed. poika FM, kansanedusta Kaarlo af Heurlin ja Tuomelan omistajana tämän veli kansantaloustieteen professori Lauri Olavi af Heurlin (kirjoittajan pro gradun tarkastaja 1967).

Rautatien pohjoispuoleisen, eli Leppävaaran kartanon alueen ostanut Lauri Oskar af Heurlin (s. 1875) oli fil. maisteri, molempien oikeuksien kandidaatti ja Suomen Pankin johtaja 1922-42. Pso 1) 1910-1919 (er.) näyttelijä Elli Tompuri; 2) 1919-1950 (er.) Aura Karoliina Snell; 3) 1951 FK Martta Maria Virkki. (Yliopilasmatrikkeli). Lauri Oskar af Heurlinin vanhemmat olivat kirjapainon omistaja, valtiopäivämies Lauri Oskar Wilhelm af Heurlin ja Augusta Helena Bergbom, jonka veli Kaarlo Bergbom oli kuuluisa teatterijohtaja. Bergbomit olivat myös Sursillien sukua ja sitä kautta isoisän isä Elias Eriksson Bergbom oli L.U. Forbusin 7. serkku. Myös Runebergin sukua: J.L. Runebergin puoliso Fredrika Charlotta Tengström oli Augusta Bergbomin isän serkku. af Heurlin-suvulla on ollut maatiloja Paraisila, mm. Kuitian kartano oli af Heurlin-suvun hallussa 1800-luvulta. 1910-luvulle asti. Carl Johan Valdemar af Heurlin, Lauri O.W. Heurlinin veli oli Paraisten Kuitian Lemlaxin omistajana 1864-1907 puolisonaan Someron Palikaisten tytär Natalie Adelaine von Wendt.
(Lähteitä: Jutikkala: Suomen kartanot ja suurtilat. Suuri maatilakirja, Osa I. Leppävaara-Seura: Albergasta Leppävaaraan, 2011. Hagar Nikander: Espoo 1700-1865, Hki 1984).

ESPOONKARTANO; Espoo Kauklahti, Kuninkaankartanontie

Espoonkartano, Esbogård. Ns. läntinen siipirakennus, joka valmistui 1797 ja sitä laajennettiin mm pylväskuistilla 1914-15.  Kuva MR 2009

Espoonkartano muodostettiin 1556 yhdistämällä 12 Mankbyn ja Espoonkylän tilaa kuninkaankartanoksi. Kartano oli lääninvoutien alaisena 1500-luvun loppuun. Se läänitettiin v. 1608 Mauritz Wrangelille, mutta peruutettiin kruunulle 1614 ja annettiin 1619 vuokralle Jacob de la Gardielle ja 1625 Gustaf Hornille, joka viimeksi mainittu oli omistajana 1641-57. Hänen jälkeen kartanon omistajina oli: ed. tytär Agneta Horn, eversti Lars Cruusin (af Gudhem) leski 1658-72; ed. vävy, valtaneuvos Wabian Wrede 1673-1712 ja tämän leski Brita Cruus vuoteen 1716 asti; hänen tyttärenpoikansa kreivi Axel Wrede-Sparre 1717-52; kapteeni Johan Wilhelm Hisingin perilliset 1753-56; J.W. Hisingin vävy, maaherra Anders Henrik Ramsay 1757-82; hänen vävynsä, maaherra Otto Wilhelm Ramsay 1783-1806 ja tämän leski Sofia Lovisa 1816 asti; ed. poika, ruukinpatruuna Adolf Henrik Ramsay 1817-23; tämän lanko, kauppalaivankapteeni Anders Gustav Myrberg 1824-71: Artur Gustav Myhrberg 1871-1903; Uno Donner, insinööri  (professori Otto Donnerin poika ja Lohjan Kirkniemen isäntä v:sta 1928) 1903-04; Dagward von Wahlberg 1904-07; ed. isä, todell. valtioneuvos Ferdinand von Wahlberg 1907-09. Omistaja vuodesta 1909 Esbogård AB, joka 1914 lähtien todell. valtioneuvos August Ramsayn johtama perheyhtiö.

Kuninkaallista sukua ollut kreivi Jacob de Gardie oli Espoonkartanon vuokraajana 1619 alkaen. Hänen isänsä oli ranskalaissyntyinen ruotsalainen sotapäällikkö Pontus de la Gardie ja äiti kuningas Juhana III ja tämän avopuolison Kaarina Hannuntyttären tytär Sophia Johansdotter Gyllenhjelm.

Espoonkartanon ensimmäisiä omistajia vuodesta 1641 oli Gustaf (Kustaa) Carlsson Horn af Björneborg, Kankaisten Carl Henriksson Hornin poika (Lopen Ernst Johan Laurentzin isoisän isän, Arvid Christersson Björnramin pikkuserkku). Kustaa Horn oli kuningas Kustaa II Adolfin ”oikea käsi” 30-vuotisessa sodassa kunnostautuen sankarillisesti mm. Breitenfeldin taistelussa 1631, (Topelius / Maamme kirja). 1651 kuningatar Kristiina antoi Hornille Porin kreivikunnan, johon kuului Porin kaupunki sekä yli 350 taloa Ulvilassa, Huittisissa ja Kokemäellä.

Kustaa Hornin kuoleman (1657) jälkeen Espoonkartano siirtyi tämän tyttärelle Agneta Hornille, joka oli juuri jäänyt leskeksi puolisostaan. Puoliso oli ollut eversti, vapaaherra Lars Jespersson Cruus af Gudhem (1621-56), jonka setä oli tilan aikaisempi haltija Jaakko de Gardie ja isän puolelta Lepaan sukua (isoäiti Lepaan tytär: Anna Björnsdotter till Lepas). Agneta Hornin jälkeen kartanon peri tämän tytär Brita Larsdotter Cruus puolisonaan kamariherra, maaherra Fabian Caspersson Wrede, joiden omistuksessa kartano oli vuosina 1673-1716. Fabian Wrede oli syntynyt Elimäen Peippolan kartanossa, joka kuului hänen isänsä (Casper Henriksson Wrede af Elimä) läänityksiin. Fabian Wreden isoisä oli kuuluisa ratsumestari Henrik Wrede, joka taisteli Kaarle XI:n joukoissa, jolloin mm. eräässä taistelussa puolalaisia vastaan 1605 kuninkaan hevonen ammuttiin ja hän itse oli vähällä joutua vangiksi. Tällöin ”eräs liiviläinen aatelismies Henrik Wrede antoi hevosensa kuninkaalle, joka pelastui, mutta Wrede sai surmansa hänen silmiensä edessä. Kiitollisuudesta kuningas sitten lahjoitti Henrik Wreden leskelle Suomessa olevan Elimäen pitäjän, jossa ritarillinen Wrede-suku kauan hallitsi sukutilaansa Anjalan kartanoa”. (Topelius / Maamme kirja).

Fabian Wreden ja tämän puolison kuoleman jälkeen v. 1717 Espoonkartano joutui heidän tyttärenpojalleen, ylikäskynhaltija, kreivi Axel Wrede-Sparrelle, joka vain harvoin kävi tilalla sen ollessa kartanonvoudin hoidossa. Kartano kärsi jo isonvihan aikoihin suuret vauriot ja joutui myöhemmin taloudellisiin vaikeuksiin ja myytäväksi, jolloin ostajaksi ilmoittautui Fagervikin (ym kartanoiden) herra, kapteeni Johan Wilhelm Hising. Tämän kuoleman (1751) jälkeen Espoonkartano oli Hisingin perikunnan hallussa vuoteen 1756 asti, jolloin kartanon omistajiksi tuli Hisingin tytär Maria Christina ja tämän puoliso Anders Henrik Ramsay.

Maaherra Anders Henrik Ramsay – jonka isä, Märta Ramsayn veljen poika everstiluutnantti Aleksander Vilhelm Ramsay oli Someron Ihamäen  kartanon omistaja 1707-62 – osti Espoonkartanon 1756. Hänen tyttärensä Sofia Lovisan naitua serkkunsa Otto Vilhelm Ramsayn kartano säilyi Ramsayn suvulla edelleen. Salon kartanon rouvalle, Elisabeth Aminoffille he kumpikin olivat kolmansia serkkuja (eli heidän isoisänsä isä Anders Erik Ramsay ja Elisabethin isoisän äiti, Märta Ramsay olivat sisaruksia). Heidän lapsistaan kaksi kaatui Suomen sodassa, mitä Sofia Lovisa ”suri alati ja syvästi”.

Suomen sodassa 1808 kaatuneista Ramsayn veljeksistä lyöty muistoraha (Lähde: Herrgårdar i Finland, Helsinki 1930, s 259. Kansallisarkisto)

 Espoonkartanosta kotoisin olleista veljeksistä kertoo J.L Runebergin runo Matkamiehen näky Vänrikki Stoolin tarinoissa mm: ” Ne kuvat, joita (vaimo ja palvelijansa) siinä katsoivat, ne kaksi Ramsay veljest olivat, he kasvoivat tään linnan katon alla. Lemulla toinen sortui kuolemaan ja toinen heti jälkeen Lapualla, ja kumpainenkin eestä synnyinmaan.”  Kaatuneet veljekset olivat naimattomia ja heistä vanhempi Anders Wilhelm, s. 1777 oli majuri ja hänet surmasi Lemun kartanon luona käydyssä taistelussa 20.6.1808 ”yksi rintaan osunut luoti, johon hän heti kuoli”. Nuorempi veljeksistä luutnantti Carl Gustav, s. 1783 oli von Döbelnin adjutanttina ja kaatui Lapualla 14.7.1808. Hän oli noussut suojana olleen aidan takaa tarkkailemaan venäläisten asemia, kun vihollisen luoti oli hänet tavoittanut. Täten he olivat kaatuessaan jonkin verran vanhempia kuin Runeberg oli kuvaillut runossaan: ”...kuin kuoloon nuorna veljespari moinen maan eestä voittain oli lähtenyt, ykskolmatta kun vuotta oli toinen, yhdeksäntoista toinen täyttänyt”.  (Svensk adelnsättartavlor VI, Stockholm 1931. Kansallisarkisto)

Espoonkartanon v. 1756 hankkineen Anders Henrik Ramsayn puoliso oli Inkoon Fagervikin tytär Maria Christina Hising, joka oli Salon Elisabet Aminoffin serkku tämän äidin kautta. Fagervikin Johan Wilhelm Hising oli ostanut Espoonkartanon 1751, mutta kuollut samana vuonna, minkä jälkeen perinnönjaossa 1756 kartano siirtyi tyttärelle Maria Christinalle.

Espoonkartano etelänpuoleisella puutarhan alueella olevan lammen takaa kuvattuna (kuva MR 2009)   

Sofia Lovisa Ramsay oli syntynyt Porvoon Jackarbyssä ja muuttanut sieltä isänsä hankkimaan Espoonkartanoon.

Espoonkartanon hankki uudelleen vuonna 1911 Ramsayn suvulle Taalintehtaan johtaja Aleksander Volter Ramsayn pojista toinen, todellinen valtioneuvos August Ramsay (1869-1943), joka oli siis Högforssin johtajan Volter Ramsayn nuorempi veli. Heidän isoisänsä, Dragsfjärdin Björkbodan omistaja, senaattori Karl August Ramsay (1791-1855) oli Espoonkartanon aikaisemman omistajan Otto Wilhelm R:n veljen, maaherra Anders Johan Ramsayn (1744-1811) poikia.

August Ramsayn poika Fil. tohtori Henrik Ramsay (1886-1951) toimi mm ulkoministerinä jatkosodan aikana ja oli vankeudessa sotasyylliseksi tuomittuna vv 1946-47.

Espoonkartanoa on hallinnut vuodesta 1909 sukuyhtiö Esbogård Aktie Bolag omistaen rakennukset ja maat sen ympärillä. (Lähteitä: mm Wikipedia). 

Korkeita vieraita: Espoonkartanossa on vieraillut mm Ruostsin kuningas Kustaa III ohikulkumatkallaan v 1775. Suomen sodan jälkeen kartanossa vieraili myös Venäjän keisari Aleksanteri I yrittäen hyvitellä kartanon rouvalle Sofia Lovisalle sodan aiheuttamia menetyksiä. Tämä kohteli kuitenkin keisaria tylysti ja kertoi aina taistelleensa Venäjää vastaan ja muuttavansa Ruotsiin. Myös marsalkka Mannerheim oli nähty vieraana Espoonkartanossa.

Espoonkartano oli yksityiskotina 1980-luvun loppupuolelle saakka ja viimeksi siellä asui Henrik Ramsayn nuorempi tytär perheineen. Myöhemmin kartano on toiminut kokousten ja juhlien pitopaikkana. (Kartanoita ja huviloita Keski-Espoossa. Keski-Espoo-seura ry. Keuruu 2003).

SÖDERLÅNGVIK, Dragsfjärd (Kemiönsaari)

Söderlångvik, 62 km Perniön asemalta. Taalintehtaalta n. 7 km länteen päin ja Björkbodan kartanosta 12 km lounaaseen. Pinta-ala 1 414 ha. (Suomen maatilat 1932). Omistajia 1600-luvulta lähtien: asessori Daniel Faxelius, aateloituna Cronmarck 1687-93 puolisonaan Catharina Bollander; Petter Ekeström ja perilliset 1709 asti: kirjanpitäjä Matias Öhman (1710-26); majuri Mårten Thesleff (1727) puolisonaan Catharina Pirsdorff; ed. poika, kirjanpitäjä Mårten Mårtensson Thesleff (1728-77) puolisonaan Dorothea Henriksdotter Lösch, Söderlånvikin omistaja leskenä 1778 asti; Kustav Kleenberg (1779-88); Björkbodan kartano (mm. af Petersen) 1789-1856; ruukinpatruuna, Taalintehtaan johtaja Alexander Wolter Ramsay, Someron Johan Ramsayn jälkeläinen suoraan 6:ssa polvessa (1856-70) puolisonaan Emmy Beata Tham; kauppias Jacob Stÿnzi  (1870-83); ruukinpatruuna Herman Hobrecker (1882-85); Dalsbruk AB (1825-1927). Omistaja v:sta 1927 pääjohtaja, taiteen mesenaatti Amos Anderson (k. 1961). (Jutikkala: Suomen kartanot ja suurtilat. alelsvapen.com, Wikipedia).

Söderlångvik, Dragsfjärd. n. 1935. Museovirasto. Finna. Fi. CC By 4.0

Söderlångvik 2024. Uudistettu 1934-35. Siipirakennukset lisätty 1937-38. (Kuva MR)

VIKSBERG, Forssa

Viksbergin kartano on sijainnut nykyisen Forssan kaupungin keskustan lähellä Loimijoen eteläpuolella nykyisen Finlaysonintien tuntumassa. Vuoden 1978 tulipalon jäljiltä on säilynyt vain kartanoon kuulunut leipomo- ja varastorakennus ja sitä ympäröinyt kartanonpuisto.

”Wiksberg, 2 km Forssan asemalta ja 1 km Forssan kauppalasta. Omistaja v:sta 1907 Wiksbergin kartano Oy”. Kauppaneuvos Wahrenin ja tämän vävyn Ståhlströmin aikana (1800-luvun loppupuolella) siihen on liitetty Hakalan ja Kalsun kartanot, jolloin pinta-alaa on ollut noin 3 000 ha, josta mm. joutomaata (Torron suo) 1 300 ha. Päätilan 2-kerroksinen päärakennus oli rakennettu puusta v. 1806 ja uusittu 1923. (Suomen maatilat, II osa., 1932)

Viksbergin omistajina ennen kauppaneuvos Wahrenia on ollut mm, Tammelander-, Jägerhorn-, Willebrand– ja Leijonhufvud-sukuihin kuuluvia, lähinnä sotilastaustaisia henkilöitä.  V. 1644 Viksbergin tilan osti Mikael Caspari Alstadius (Tammelander), joka oli tullut sitä ennen v. 1639 Tammelan kirkkoherraksi. Hänet oli valittu pappissäädyn valtiopäivämieheksi 1647, mutta samana vuonna hän kuoli matkalla Tukholmaan (Kansallisbiokrafia). Tämän jälkeen perilliset pitivät kartanoa hallussaan, jolloin v. 1669 tuli Viksbergin omistajaksi ed. poika Jacob Tammelander ja hänen jälkeensä Jacobin tytär Elisabet Tammelander miehensä Juhani Antinpojan kanssa vuosiksi 1705-28. Seuraava ja viimeinen Tammelanderin suvun edustaja Viksbergin omistajana oli ed. veli, Matkun sotilasvirkataloakin vv. 1723-78 hallinnut, luutnantti Fredrik Tammelander, joka perillisineen omisti Viksbergiä vuoteen 1763. Nuorempi veli, Erik Jacobson Tammelander  oli Kalvolan Niemen omistaja 1700-luvun puolivälissä ja tämän pojan tyttärenpoika Otto Tammelander oli Lopen nimismies ja Salon kartanon vävy puolisonaan Lovisa Ulrika Forbusin serkku Gustava Vilhelmina Laurenz, joiden pojantytär Aina Marie GeorginieTammelander oli  Tammelan Saaren Kartanon omistaneen Erik von Frenckellin anoppi.. Viksbergin 1644 ostanut Mikael Caspari Tammelander oli Sursillien kautta Lovisa Ulrika Forbusin isoisän isoisän isän, Henrik Casparinpoika Forbusin (k. 1681) pikkuserkku ja heidän lähin yhteinen esivanhempansa oli uumajalainen talonpoika ja valtiopäivämies Östen Erikinpoika Sursill.

Tammelanderien jälkeen Viksergin omistajaksi (vuoteen 1773 asti) tuli everstiluutnantti Reinhold Johan Jägerhorn (af Spurila), joka oli Somerniemen Kopilan kartanon perijä ja omisti myös muita kartanoita, kuten Jokioisten kartanon vv. 1755-73. Hän oli von der Pahlen-, Forbes-, Creutz-, Wildeman-, Botila- ja Ramsay- sukujen kautta Pohjan pitäjän Elimon herran, Carl Gustav Aminoffin, (s. 1700) 6. serkku. V. 1780 Viksbergin omistajaksi tuli R.J. Jägerhornin sisaren poika, kenraalimajuri Ernst Gustav von Willebrand, joka myöhemmin oli Jokioisten kartanon herra (1791-1809). Seuraava Viksergin omistaja 1790-93 oli Herman Bernt von Burghausen, everstiluutnantti ja hänen jälkeensä 1793-95 tämän vävy, vapaaherra, everstiluutnantti Erik Abraham Leijonhufvud, joka oli myös Mustialan sotilasvirkatalon haltija 1789-1807. Hänen isoäitinsä, Johanna Aminoff (s. 1694 Inkerinmaalla) oli Salon rouvan, Elisabeth Aminoffin 3. serkku.

Viksbergin kartanokuvia:

Ylhäällä kartanon päärakennus 1977 (Forssan museo), joka tuhoutui tulipalossa 1978. Alh. tulipalon jäljiltä ainoana jäänyt leipomo- ja varastorakennus. (Kuva MR 2014)

E. Jutikkalan kuvauksen mukaan ”Lehmuskuja johtaa kartanoon Forssan kauppalasta… Kartanon rakennusaluetta ympäröi tuuhea Wahrenin aikana istutettu puisto, joka yhdessä kauppapuutarhan kanssa käsittää kuuden hehtaarin suuruisen alueen”.  Päärakennus on ollut vaalea väritykseltään käsittäen 13 huonetta. (Suomen kartanot ja suurtilat III, 1945, s. 44).

Seuraavia Viksbergin omistajia oli Karl Rehbinder, majuri 1795-96; Enok Furuhjelm, majuri 1797-1828 ja tämän perilliset -1838; hänen sukulaisensa Karl Emil Wetterhoff, kapteeni 1838-45; Alexander Lavonius, kollegioneuvos 1846-52; Axel Wilhelm Wahren, kauppaneuvos 1852-85 ja tämän perilliset -1907; Viksbergin kartano Oy 1907-42.  Omistaja v:sta 1942 insinööri Yrjö Salminen ja hänen vaimonsa Eeva (o.s. Lönn).

Viksbergin omistajista Enok Furuhjelm oli syntynyt Urjalan Honkolan kartanossa 1754, jonka hänen isänsä kollegionasessori Enoch Nauchler (aat. Furuhjelm) oli hankkinut v. 1730. Veli Elis Furuhjelm oli Honkolan omistaja 1810-35.

Seuraava Viksbergin isäntä kapteeni Karl Emil Wetterhoff (1804-84) oli edell. omistajan sisarenpoika ja Träskändan Aurora Karamzinin pikkuserkku (isoäiti Ulrika Eriksdotter Stjernvall). Veli Georg Adolf W. oli laamanni ja Hattulan Inkalan omistaja. Veljen tytär Fredrika Sofia W. (1844-1905) oli kuuluisa opettaja, joka hankki Hämeenlinnan ns. Wetterhoffin talon koulunsa käyttöön 1893. 

Ruotsalaissyntyinen tehtailija Axel Wilhelm Wahren (1814-85), ”Forssan tehdasyhdyskunnan perustaja”, tuli Viksbergin omistajaksi 1852 laajentaen näin toimintaansa tehtailijasta maanviljelyyn ja karjanhoitoon. Sitä ennen hän oli toiminut Jokioisten kartanon verkatehtaan vuokraajana ja perustanut Forssaan puuvillakehräämön v. 1847, mistä hän laajensi teollista toimintaansa kartanon alueelle perustamalla ns. Viksbergin puuvillakutomon 1850-luvun puolivälissä. mitkä (kehräämö ja kutomo) yhdistettiin 1859 Forssan Osake Yhtiöksi, joka myöhemmin (1934) sulautui Finlayson-yhtiöön. V 1847 Wahren hankki omistukseensa myös Forssan kartanon, jonka ”toimialue sijaitsi Forssan keskustan ympärillä”. Axel Wahrenin pojanpoika Ivar August Wahren oli Somerniemen Palikaisten vävy ja omistaja vv 1897-1908. (Lähteinä mm. Forssan museo ja Häme-Viki sekä Eino Jutikkala: Suomen kartanot ja suurtilat III, 1945, s. 44.

KARUNAN KARTANO, Karuna (Sauvo)

Karuna, 30 km Paimion asemalta ja 48 km Turusta. Omistaja v:sta 1925 Antti Vanhakartano. Ensimmäinen tunnettu omistaja linnanpäällikkö Henrik Simonpoika 1500-luvulla. Avioliittojen kautta siirtynyt sittemmin Boose ja Slang suvuille. 1600-luvun loppupuolella se joutui Horn suvulle ja sen jälkeen, oltuaan jonkin aikaa Gezelius ja Olivercreutz suvuilla, Fleming suvulle. Pinta-ala 404 ha (Suomen maatilat III). Ensimmäisenä omistajana mainitaan Turun linnan päällikkö Henrik Simonsson (Karunan sukua, k 1570) puolisonaan Kerstin Persdotter Fleming, Askaisten Louhisaaren tytär ja Lopen Carl Gustaf Laurentzin esivanhempi suoraan 7:ssä polvessa. Heidän jälkeensä omistus siirtyi tyttären (Ingeborg Henriksdotter) kautta heidän vävylleen, Hämeenlinnan linnanpäällikkö Johan Ludolfsson Booselle (k. n. 1596), jonka omistuksessa olivat myös mm. Lopen Kormun ja Lohjan Laakspohjan kartanot ja hän oli Someron Johan Ramsayn isoäidin (Brita Tönnesdotter Wildeman) serkku. Boosen jälkeen Karunan omistajana oli leski Ingeborg Henriksdotter till Karuna vuoteen 1599 asti ja perilliset 1605 asti.

Seuraava omistaja 1606 alkaen oli ed. vävy, ratsumestari Bertil Johansson von Nieroth (k. n 1651) ja sitten hänen puolisonsa Kerstin Boose 1646 asti. Heidän tyttärensä, Annan puolison (Nils Mickelsson Fogelhufvud) veli Klas Fogelhufvud oli Piikkiön Linnunpään herra puolisonan Someron Långsjön tytär Christina Johansdr Ramsay. Seuraavana Karunan omistajana (1646-49) oli Kersti Boosen sisaren (Karin Boose) miehen (Måns Ivarsson Stiernkors) sisaren (Ingeborg Ivarsdr Stiernkors i Sagu) tytär, Christina Arvidsdotter Horn af Kanckas puolisonaan 1) kenraali Torsten Torstensson Stålhandske, hakkapeliittojen päällikkö kolmikymmenvuotisessa sodassa ja 2) Jöns Knutsson Kurki, Laukon kartanon herra (ei lapsia). Christtina Horn oli Lopen Carl Gustaf Laurentzin isoäidin isoäidin (Beata Wachtmeister af Björkö) pikkuserkku. Sitten Karunan omistajana (v.sta 1650) oli ed. lanko, asessori Mauritz Christersson Horn af Åminne (k 1671) puolisonaan isänsä pikkuserkku Ingeborg Arvidsdr Horn af Kanckas; sitten heidän poikansa, maaherra Arvid Mauriutzsson Horn af Åminne (k 1692) puolisonaan 1) Espoon Albergan tytär Ingeborg Johandr Gyldenär ja 2) Maria Elisabet Kruse af Kajpala, Karunan omistaja leskenä 1697 asti.

Vuosina 1697-1711 Karunan omistajana oli Turun piispa Juhana Gezelius puolisonaan Hedvig Nilsdotter Lietzen; sitten 1712-22 ed. vävy, Turun ja Porin läänin maaherra Johan Stierstedt (ent. Thesleff, aatel. 1697) puolisonaan 1) Johanna Margareta Gripenberg, 2) Sara Mikaelsdotter Törne (serkun poika, Olof Petersson Törne Lopen Kormun omistaja) ja 3) Maria Gezelius, joka oli Karunan omistaja leskenä 1734 asti; sitten 1736-51 ed. omistajan veljen (Porvoon piispa Johannes Geseliuksen) leski Helena Arnell; sitten 1752-1804 heidän poikansa, laamanni Johan Gezelius (aatel. 1751 Olivecreutz) puolisonaan Adolfina Johanna Rutensköld (omistaja leskenä 1837 asti); sitten 1839-55 heidän tyttärensä Margareta Helena Oliveccreutz leskenä, jonka puoliso oli ollut Suomen sodassa 16.4.1808 Pyhäjoella haavoittunut ja sen jälkeen 20.4. Raahessa menehtynyt eversti Herman Hermansson Fleming af Liebelitz, synt.1763 Louhisaaren kartanossa. Lesken kuoleman (1855) jälkeen tila oli perikunnalla 1857 asti.

Seuraavina Karunan omistajina oli: 1857-58 kapteeni Carl Johan Korsman (tila panttina) puolisonaan Isabella Charlotta Ramsell (Miniän, Anna Maria Carlsdotter Aschanin isän serkku Adolfine Aschan oli Hahkialan rouva); sitten 1858-64 laamanni Paul Emil Fack, joka polveutui mm. Timm- ja Haartman- suvuista (isoisän pikkuserkku Gabriel von Haartman, ”hänen hirmuisuutensa” isä). Hänen puolisonsa, Alexandra Charlotta Stjernvall (Aurora Karamzinin serkun tytär) oli Karunan omistaja leskenä 1866 asti; sitten 1866-73 Turun hovioik. notaari Hans Henrik af Björksten, joka polveutui mm. Sursillien suvusta ja oli Lopen L.U. Forbusin 7. serkku. Veljen poika, Robert Severin af Björksten oli Hki pit. Nissbackan omistaja 1880-luvulla; sitten 1873-80 kapteeni Carl Johan Korsman uudelleen Karunan omistajana; 1880-83 apteekkari Herman Albert Wibell puolisonaan Ulrika Augusta Collin (omistaja leskenä 1902 asti); 1902-14 Erik Evert Blomqvist puolisonaan Julia Fanny Maria Cronstedt, Kulosaaren kartanon Johan Cronstedtin ja Julia Fanny Mechelin tytär, joka polveutui äitinsä puolelta Sursillin sukuun mm. Cajanus- ja Lithovius-sukujen kautta; 1914-20 Samuli Evert Linnamäki ja tämän perilliset 1924 asti; 1924 Johan Gustav Leino. (Johan Gustav Leino / Linnanheimo, s. 1875, puoliso Axa Johanna Grönlund ja lapsista mm tytär, näyttelijä Rakel Linnanheimo, e Leino). V:sta 1925 Karunan omistaja Antti Vanhakartano.

LOUHISAARI, Askainen

Louhisaari, 43 km Turusta. Maamme vanhimpia ja kuuluisimpia kartanoita. 1400-luvun puolivälissä sen omisti valtaneuvos Niilo Hermaninpoika Kurki. Kartanon tyttären Elin Nilsdotterin naitua asemies Maunu Klaunpoika Flemingin siirtyi kartano Fleming suvulle, jolla se säilyi v:een 1791. Omistajat v:sta 1903 Oskar ja Naimi Hannus. Monien torppien ja vuokraviljelmien itsenäistymisen jälkeen on pinta-ala 759,5 ha (Suomen maatilat 1932). Omistajia 1400-luvulta alkaen: valtaneuvos Niklas Korke (Kurki), k. n. 1430; Elin Nilsdotter ja tämän puoliso, asemies Magnus Klasson Fleming, k. n. 1450; ed. poika Herman Fleming, k. n. 1490 puolisonaan Elin Filpusdotter; ed. poika Maskun kihlakunnan tuomari Per Feming k. n. 1532 puolisonaan Elin Hansdotter Lydeke; ed. poika amiraali, Narvan linnanherra, hovijunkkari Herman Fleming, k. 1583 puolisonaan Gertrud Håkansdotter Hand; ed. poika, Turunlinnan käskynhaltija Lars Fleming (omist. 1583-99, k. 1602) puolisonaan Anna Henriksdotter Horn af Kanckas. Seuraavaksi kartano oli peruutettuna kruunulle (1600-05).

Seuraavia Louhisaaren omistajia oli: ed. poika amiraali, myös Hermansaaren herra (ja Märta Ramsayn isoäidin 4. serkku Horn-, Stålarm-, Wildeman-sukujen kautta) Claes Larsson Fleming, k. 1644 puolisonaan Anna Göransdotter Snakensborg; ed. poika, kenraalikuvernööri ja myös mm. Ovanmalmin herra sekä Louhisaaren kartanon rakennuttaja Herman Fleming af Liebelitz (1645-73) puolisonaan ruotsalaissyntyinen Christina Rosladin; ed. poika kornetti Carl Gustaf Fleming, k. 1687 (naimaton) ja muu perikunta omistajina. Seuraavaksi omistajina oli: ed. omistajan (Herman Flemingin) pojanpoika, kamariherra Herman Classon Fleming af Liebelitz, k. 1729 puolisonaan 1) Maria Eleonora Eriksdotter Stenbock (kuningas Kustaa Vaasan sisaren jälkeläinen suoraa alenevassa polvessa) ja 2) pikkuserkkunsa Maria Catharina Magnuksentytär Fleming af liebelitz; ed. sisar, myös Kytäjän omistaja Anna Claesdotter Fleming af Liebelitz, k. 1737, naimisissa sotamarsalkka Hugo Johan Hamilton af Hagelbyn kanssa; ed. pikkuserkku, eversti Claes Hermansson Fleming af Liebelitz (1738-66) puolisonaan Johanna Christina von Liewen; ed poika, hovijunkkari Herman Claesson Fleming (omist. 1767-89 ja perill. 1791 asti) puolisonaan 1) Sara Maria Gyllenberg, 2) Anna Sofia Rehbinder ja 3) Sofia Albertina Carpelan.

Herman Flemingin velkaannuttua perikunta joutui myymään Louhisaaren pois suvun omistuksesta, jolloin lyhytaikaiseksi omistajaksi/sijoittajaksi tuli ensin everstiluutnantti Carl Fredrik von Knorring (Lopen L.U. Forbusin 8. serkku mm. Laurentz- ja Björnram-sukujen kautta), omistaja 1792-93 puolisonaan 1) Anna Renata Lybecker ja 2) Christina Eleonora Igelström ja seuraavaksi ruukinisäntä, myös Sundholman herra Hans Henrik Kijk (1794-95) puolisonaan 1) Maria Elisabet Homenius ja 2) Sara Catharina Moberg.

Seuraavaksi Louhisaari siirtyi Mannerheim-suvulle, jolloin omistajia oli: ruotsalaissyntyinen kreivi Karl Erik Mannerheim (1796-1837) puolisonaan Wendla Sofia von Willebrand, omistaja leskenä 1846 asti (Lopen Carl Gustaf Laurentzin 7. serkku, isä Jokioisten kartanon herra Ernst von Willebrandt); ed. poika kreivi, Viipurin hovioikeuden presidentti Carl Gustaf Mannerheim (1847-54) puolisonaan Eva Wilhelmina von Schantz, omistaja leskenä 1862 asti; ed. poika kreivi, kamarijunkkari Carl Robert Mannerheim (1863-81) puolisonaan Hedvig Charlotta von Julin (Carl Gustaf Emil Mannerheimin äiti)  ja 2) Sofia Nordenstam; ed. sisar Eva Carolina Vilhelmina Mannerheim (1882-1903), joka ”jäi naimattomaksi ja oli isonveljensä vararikon jälkeen viimeinen Mannerheim-sukuinen Louhisaaren kartanon omistaja” (geni.com). Louhisaaressa syntynyt Suomen marsalkka ja 6. presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheim oli äitinsä Hedvig von Julinin kautta Sursillin sukua ja isoisänsä Johan Jacob von Julin oli Lopen L.U. Forbusin 6. serkku.

Louhisaaren myöhemmät omistajat v:sta 1903 lähtien ovat: talousneuvos Oskar Alfred Hannus, k. 1941; ed. tytär Inkeri Hannus ja tämän puoliso everstiluutnantti Vilho Huovinen; Sydäntautiliitto ja Suomen Syöpäyhdistys, joilta kartano siirtyi Varsinais-Suomen matkailuyhdistyksen kautta Suomen valtiolle. (Wikipedia, Suomen kartanot ja suurtilat. alelsvapen.com. geni.com).